Velkapopulismi jyllää

Oikeisto on onnistunut vaalipelottelussaan velkapuheista. Puheet velasta, erityisesti tuleville sukupolville ovat olleet populistisia ja hysteerisiä.


Valtion velkatasoon tulee toki kiinnittää huomiota ja sen kasvattaminen ei ole tarkoituksen mukaista, mutta tässä tilanteessa sen tuijottaminen yksinään on vaarallista.


Meillä on tällä hetkellä muutakin velkaa, joka todellakin kostaantuu tulevaisuudessa. Erityisesti koronan aikana hoitovelka kasvoi merkittävästi. Erityisesti mielenterveyden ongelmat, mutta myös monet muut sairaudet ovat päässeet kasvamaan ja tämä velka pitää lyhentää ja pian.


Lisäksi kasvatamme koko ajan velkaa luonnonmonimuotoisuuden heikkenemisenä sekä ilmastonmuutoksen myötä tuleville sukupolville. Tämän velan korot ovat sellaiset että maksupäivän koittaessa ei välttämättä rahalla selviä.


Oikeiston huutaessa velasta, ei puhuta näistä veloista, vaikka erityisesti ne kasaantuvat tuleville sukupolville. Tulevien sukupolvien velasta ei myöskään olla huolissaan silloin kun esim. opiskelijoiden toimeentuloa ollaan siirretty enemmän kohti henkilökohtaisia lainoja.
Samaan aikaan, kun velkapopulistit pelottelullaan haluavat leikata palveluista, lupaavat ne veronalennuksia jotka kohdistuisivat enemmän hyvätuloisille. Näiden kustannuksella erityisesti pienituloisten tarvitsevia palveluita heikenettäisiin ja kasvatettaisiin mm. edellä mainittua hoitovelkaa. Tällä velkapopulismilla saadaan samaa kuin Sipilän hallituksen aikana, rikkain kymmenys rikastui, yhdeksän kymmenestä köyhtyi. Samalla heikentyi monet palvelut ja työntekijöiden ansiot.


Tähän vipuun ei kannata langeta.


Ja kyllä, mekin pohdimme velkaa, mutta myös velkaa luonnolle ja ihmisten hyvinvoinnille.

https://yle.fi/a/74-20024184

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *