Valtuusto 13.12.2021

Maanantaina valtuustossa käytiin pitkästä aikaa monipuheista keskustelua. Lähes oikeaksi debatiksi yltynyttä keskustelua käytiin hallintosäännön muutoksesta, jossa valtuustolle esitettiin että vastaisuudessa valtuuston puheenjohtajalla olisi oikeus olla myös muiden toimielinten kokouksissa. Myös asian valmistelu herätti ihmetystä. Valtuuston tärkeimmän työkalun, hallintosäännön muutoksia ei voi valmistella vain hallituksessa, sillä hallituksessa ei ole kaikilla ryhmillä edustusta.

Tällä hetkellä lautakunnissa on sen jäsenten lisäksi läsnäolo-oikeus hallituksen edustajalla ja hallituksen puheenjohtajalla. Tämä on yleinen käytäntö kunnissa. Esitettyä valtuuston puheenjohtajan läsnäolo-oikeutta ei ole juurikaan muualla, ei missään tällä seudulla. Itse en usko että tälläinen muutoksesta olisi perusteltua hyötyä. Ennemminkin pelkään että se antaa mahdollisuudet vallan keskittymiseen ja pahimmillaan voi heikentää lautakuntien autonomiaa. Äänestyksessä kuitenkin kyseinen ehdotus meni läpi, äänestyslinjat oli selkeät oikeistopuolueet äänestivät esityksen puolesta, vasemmisto, demarit (tekivät muutosesityksen) ja vihreät esitystä vastaan. Kristillisdemokraatit painoivat tyhjää.
Valtuusto päätti myös perusturvan lisätalousarviosta vielä tälle vuodelle, joka koskee lähinnä koronasta ja henkilöstötilanteesta johtuvia kuluja. Luulen että perusturva tulee tarvitsemaan ensi vuoden talousarvioon lisämäärärahaa, sillä korona aiheuttaa vielä kuluja ja paheneva henkilöstöpula ei ratkea ilman rahaa.
Lisätalousarviossa äänestettiin myös lisämäärärahasta koulujen oppimateriaaleihin. Salin vasemman laidan äänet eivät tämän esityksen läpi viemiseen kuitenkaan riittäneet.
Kuva: Ylöjärven uutiset kuvakaappaus videotallenteesta:
https://ylojarvenuutiset.fi/2021/12/13/suora-lahetys-kaupunginvaltuuston-kokouksesta-alkaa-kello-17-katso-tasta/#e7e65395

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *